Juha O Luukan teoksen "Koivisto 1917-1918: Viipurin ja Pietarin puristuksessa" on rikostutkijan tarkkuudella peruslähteiden palapelin paloista koottu selvitys vuoden 1918 vallankumouskuukausien aikaisista ja jälkeisistä tapahtumista erityisesti Koivistolla ja pitäjää ympäröivällä Etelä-Kannaksella. Kirja on lähtölaukaus tulevalle, liian vähälle huomioille jääneelle luovutetun Karjalan ja Suomen ja Venäjän rajaseudun sisällissodan tutkimukselle. Luukan kirjan suurin ansio yhdistyy terrorin luonteen selvittämiseen. Tässä kohdin ylittyvät paikallisuuden rajat. Hän vahvistaa ja tuo lisää piirteitä Marko Tikan tulkinnalle, että valkoisten suorittama teloitusaalto oli suunnitelmallista ja järjestelmällistä toimintaa, jonka perusta luotiin Tampereen taistelun jälkeen. Luukka ja aikaisemmat tutkimukset muualta osoittavat myös, että valkoisen armeijan terrori- ja puhdistuskoneisto oli hioutunut säröttömäksi ja kehittynyt tappavan tehokkaaksi sodan loppuvaiheessa Kymenlaaksossa ja Karjalassa. Luukka esittää myös selkeän kannan, olivatko valkoisten langettamat kuolemantuomiot laillisia vai laittomia. Kirja antaa selkeitä viitteitä siitä, että punaiseen terroriin sisältyi sodanjohdon rintamantakaisen vastarinnan tukahduttaminen, jonka järjestelmällisyyden Karjalassa osin peittää punapäällikkö Heikki Kaljusen väkivaltainen persoona. Juha O Luukan kirja on myös ajan myötä unohduksiin painumassa ollutta, tosin kipeää ja vaiettua Koiviston kotiseutuhistoriaa, johon tuo oman värinsä koivistolaisten muistelmat ja perimätieto vuodesta 1918. Seppo Aalto, Suomen ja Skandinavian historian dosentti Koivistolaisilla oli hyvä elämä. Kyläläisten välinen yhteistyö oli sujuvaa ja Koiviston hyvää henkeä edistävää. Ihmisillä oli hyvät kodit, kaikilla oli töitä ja lapset saivat käydä koulua. Viikonloppuisin soi musiikki, tanssittiin. Pyhäisin käytiin kirkossa. Koivistolaiset perustivat nuorisoseuroja ja työväenyhdistyksiä. Toukokuussa 1918 kaikki muuttui kuin salamaniskusta. Väkivalta astui kaiken hyvän tilalle. Alkoi pimeä aikakausi. Sisällissodan julmuus tuli esille; ihmisiä mestattiin. Heidät teloitettiin ampumalla. Ruumiita oli joka puolella kaivetuissa montuissa. Kuolleita oli kymmenittäin. Useita poikia samasta perheestä saattoi joutua mestauslistalle. Tuomioistuimet julistivat omia ampumalistojaan, eikä minkäänlaista oikeudenkäyntiä ollut. Mihinkään väkivaltaisuuksiin ei kuitenkaan ollut aihetta varsinaisten taisteluiden jälkeen. Miten tähän oli tultu?