Gudrun-tädin pölyinen piha näytti juuri siltä kuin sen muistinkin pitkiltä, laiskoilta lomilta koulusta. Kuin aika olisi pysähtynyt. Navetasta minua kohti asteli paidaton, kaunis, suurikokoinen mies vihreissä kumisaappaissa. Erlend? Tietysti se oli Erlend! Mieleeni virtasi muistoja pitkistä päivistä vuorilla lampaita kootessa ja makealta maistuvista mustikoista, joita söimme suoraan pensaasta. Jestas, se oli kauan sitten. Mutta aika oli tehnyt tehtävänsä täälläkin. Hintelä naapuritilan poika oli kasvanut ja tullut mieheksi."Tervetuloa tilalle, Elin! Viime kerrasta on aikaa." Todellakin. Katseeni harhaili tutkivien, merenvihreiden silmien ja paljaan, vahvan ylävartalon välillä, joten sain mumistua vain "Hei, Erlend". Yllätyksekseni huomasin, että hän oli hyvin houkutteleva.Mitähän Erlendin ja minun välillä tapahtuu?Lue myös Kiima.-