Christine ei voi uskoa lukemaansa, mutta kirjeen sanat ovat kuin ovatkin totta. Kotikylä, josta hän kaksi vuosikymmentä takaperin pakeni jo naimisissa olleen miehen mukaan, kaipaa häntä takaisin. Hänen veljensä lapset ovat nyt jääneet orvoiksi. Christine uhmaa skandaalinkatkuista menneisyyttään ja palaa kotiin. Vaikka menneisyys onkin häntä kolhinut, ei se ole saanut hänen toiveikkuuttaan sammumaan. Ehkä paluu tarkoittaisi uudenlaista rauhaa ja onnea. Toiveet ja odotukset muuttuvat äkisti, kun menneisyys muistuttaa olemassaolostaan jo kotioven kynnyksellä.