Heikki Lemetti on matkalla kotiin kansainvälisestä kongressista, kun hän törmää Tukholman laivapaviljongissa rähjääntyneeseen mieheen. Mies kaupittelee hänelle tekoruusuja ja väittää myyvänsä niitä sotainvalidien hyväksi. Mies myös haukkuu Lemettiä esteettiseksi fasistiksi. Erikoinen tapaaminen ei jätä Lemettiä rauhaan. Seuraa muistojen vyöry, jota Lemetti ei välttämättä olisi halunnut laisinkaan käsitellä. Mieleen palaavat nuoruus esikuntavänrikkinä Karhumäessä, oikeusupseerin sijaisuus, ensimmäiset rakkaudet... ja tämän rähjääntyneen miehen nimi. Menneisyys on käsiteltävä, ennemmin tai myöhemmin.