Kivisen omaehtoinen teos koostuu pitkistä, arjenmakuisista, hieman beat-henkisistä runoista. Runojen maisemina ovat tyly kaupunkimiljöö sekä ironisesti kuvattu pelimaailma. Kielentaju on erinomainen, runot eivät eksy tunteilemaan tai selittelemään mitään, ne sanovat sanottavansa suorasukaisin säkein, jotka vuolaudessaankin säilyttävät jännitteensä hyvin: "Minä olen humalassa/ en tarpeeksi päästäkseni korkealaatuisesta järjestäni// vaan päästäkseni tästä tietokoneistetusta arjesta/ tästä aamujen värittämästä kurjasta, harmaasta päivityksestä." Pitkä runo "Kun Caiuksen kanssa kerran/ kuljin elämän joutomaalla" voisi olla melkeinpä Alfred Jarryn kynästä, siinä määrin häikäilemätön se on kieleltään ja asenteeltaan. Päänsisäisen todellisuuden kuvaamiseen keskittyvä Deathmatchia ja Janxin ponua on hieman yksitasoinen, mutta kiinnostava ja harkitun kapeassa tyylilajissaan onnistunut runoteos: räävi ja herkkä, keinonsa hallitseva, ajankuvaa tehokkaasti ilmaiseva.- Kirjallisuusraadin arvio; teos sai 3. palkinnon Päätalo-instituutin vuoden 2013 kilpailussa runoteosten sarjassa.